Nakuraku vaihe vaiheelta

Pikkuinen kuutti saa perusteellista hierontaa. Kiillotan veistokset Perusta ostetulla sydämenmuotoisella kivellä nahkakuivassa vaiheessa, eli veistos on jähmettynyt muotoonsa, mutta pinta on vielä kostea ja muokattavissa. Norpat ovat syntyneet matalapolttoisesta rakusavesta ja ovat sisältä onttoja. Pinta kiillotetaan, jotta lasite lähtisi helpommin pois viimeistelyvaiheessa. Kiillottamisen jälkeen norpat odottelevat kuivumistaan ja raakapolttoon pääsyä.

Puput ovat jo ehtineet kuivua. Ne ovat saaneet paikan keramiikkauunissa. Lämpötila nousee 950 asteeseen.

Seuraavaksi puput sivellään lasitteen estoaineella, joka estää lasitteen kiinnittymistä esineen pintaan. Tämän jälkeen puput saavat ylleen lasitekerroksen. Alueet, joihin ei tule lasitetta, muuttuvat rakupoltossa mustaksi. Jätin paljaaksi silmät, korvannipukat, nöpönenät ja suut. Olen värjännyt lasitteen estoaineen tavallisella pullopeitevärillä, jotta huomaisin paremmin kohdat, joista lasite vielä puuttuu.

Rakupoltto täytyy tehdä ulkona paloturvallisuuden vuoksi. Poltoista on ilmoitettava etukäteen palolaitokselle. Teräksinen kaasupullo suojaa nestekaasua jäätymiseltä komposiittipulloa paremmin. Viileällä kelillä kaasupullo kannattaa upottaa lämmintä vettä sisältävään saaviin. Kaoliinivillasta ja tulenkestävästä metalliverkosta tehty uuni on ostettu Varnialta. Lisäksi tarvitaan pari metallista, kannellista pönttöä savustusta varten, sahanpurua, rakupihdit, joilla esineet nostetaan 1000-asteisesta uunista, uunihanskat sekä vesisaavi, johon veistokset upotetaan jäähtymään savustuksen jälkeen.

Uuniin mahtui tällä kertaa neljä pupua ja neljä norppaa. Lämpömittarin anturi sojottaa uunin seinämän läpi.

Kun uunin lämpötila on noin 1000 astetta, punahehkuiset puput ja norpat nostetaan pihdeillä savustuspönttöön. Sekaan heitellään lisää purua ja laitetaan kansi päälle. Lasite säröilee ja savu maalaa kuvioita esineiden pintaan. Kun kansi avataan seuraavaa veistosta varten, täytyy olla varovainen, koska liekit leimahtavat korkealle.

Kun työt ovat savustuneet 10-15 minuuttia, ne nostetaan pihdeillä hankeen tai vesisaaviin. Lasitetta ja estoainetta rapisee pois veistoksen pinnalta. Loput rapsutellaan pois veitsellä.

Mitä pienempi ja yksityiskohtaisempi esine on, sitä hankalampaa on saada lasitetta ja estoainetta irtoamaan. Puhdistus kannattaa tehdä vesiastiassa, jotta haitallinen pöly ei vahingoittaisi keuhkoja. Veistosten puhdistamiseen kuluu yleensä pari työpäivää.

Valmiita norppia ja pupuja löydät täältä:

https://ainonia.com/norppia/

https://ainonia.com/pupuja/

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close